Edellisessä kirjoitelmassani mainitsin tuosta asuintalomme vieressä olevan risteyksen korjauksesta ja pohdin tämän kakkosvaiheen remontin aloituksen ajankohtaa. Ei tarvitse pohtia enää, se alkoi eilen. Risteys on suljettu liikenteeltä kaikista kolmesta suunnasta ja kiertotiet käytössä. Nyt sitten kuunnellaan jos jonkinmoista työmaan älämölyä, vaihtelevasti koneista ja toisaalta ihmisistä lähtevää. Nimittäin kovasti on jo saatu sanallista draamaakin tässä aikaiseksi ja paikalliset tunnetusti ilmaisevat itseään aika reippaasti kun sille päälle sattuvat. Meillä on parvekkeeltamme aitiopaikka työmaatarkkailuun ja tänäänkin aamulla viihdytin itseäni kahvikuppi kädessä seuraamalla tilannetta, jossa tiesulusta huolimatta autoilijat vain olisivat väkisin ängenneet tästä läpi. Siinä he koittivat siirrellä noita barrikaadiesteitä ja samaan aikaan työmiehet puolestaan pyrkivät estämään tätä toimintaa sekä fyysisesti että verbaalisesti. Niin kauan, kun tie on edes jotakuinkin läpiajettavissa, kiskotaan taatusti joka ilta työmaan hiljennyttyä nuo esteet sivuun ja väki kurvailee tästä läpi. Näin tapahtui eilen illalla ja täysin varmasti myös tänään. Nyt siis jännitetään, milloin on esimmäinen auto pimeässä päätynyt kaivannon pohjalle.
 |
| Näkymä muurin tähystysaukosta alas joelle. |
Viikonloppuna harrastimme miehen kanssa vähän kotimaan matkailua. Suuntasimme lauantaina auton nokan kohti Knin-nimistä kaupunkia tuolla sisämaassa, vajaan 100km päässä täältä Splitistä paikoin aika pieniäkin teitä ajellen. Siellä meitä kiinnosti kaupungin kyljessä sijaitseva linnoitus, joka on itse asiassa Euroopan toiseksi suurin sotilaslinnoitus. Tai niin ainakin useammassakin lähteessä todetaan, joskaan en mistään saa selvää tolkkua mikä on se suurin ja toisaalta näitä kategorioita taitaa olla aika loputtomasti koska asiaa hieman pengottuani löytyi useampiakin "toiseksi suurimpia" linnoituksia ja sitten niitä suurimpiakin alkoi ilmaantumaan monestakin suunnasta. Todettakoon siis vain, että Knin linnoitus on iso. Ja vanha, ainakin 800-luvulta lähtien paikalla on linnoitukseksi luokiteltava rakennus ollut.
Linnoitus koostuu kaikkiaan viidestä osasta, joissa on vähän eri aikoina asustellut erilaista porukkaa ja näin se on ollut oma helposti puolustettava kaupunkinsa muurien suojassa. Vieressä kohoaa Kroatian korkein vuori, Dinara (1831 metriä) ja muutenkin näkymät ovat aika jylhät joka suuntaan. Linnoitus oli tämmöiselle historiasta tykkäävälle todella upea kohde, siellä sai omaan tahtiin puikkelehtia muurien suojissa ja kiipeillä korkeammille tähystyspaikoille. Mielikuvitus laukkasi, millaista oli asua täällä keskiajan melskeissä?
 |
| Valoa ja puu tunnelin päässä. |
Linnoitusseikkailun jälkeen matkamme jatkui kohti Skradinia. Tämä pieni näennäisesti sisämaan kaupunki on itse asiassa kuitenkin mukavan vireä satama. Skradin on viimeinen paikka, jonne aika isotkin veneet pääsevät Krka-jokea pitkin ylös noustessa ja tarjoaakin erittäin suojaisan satamapaikan esimerkiksi myrskyjen aikana. Skradinista pääsee tosi mukavasti Krkan kansallispuiston kuuluisimpaan paikkaan, eli Skradinski Bukin putousalueelle. Puiston pääsylipun hinnalla saa vajaan puoli tuntia kestävän jokilaivakyydin satamasta suoraan kansallispuistoon, suosittelen tätä lämpimästi kaikille kohteeseen mieliville. Toisena vaihtoehtona on vuokrata kaupungilta pyörät ja ajella niillä puistoon jokivartta kulkevaa autoilta rauhoitettua tietä pitkin. Tällä kertaa me emme kuitenkaan lähteneet putouksia ihastelemaan, ne on nähty jo muutamaankin otteeseen vaikkakin ainahan ne ovat yhtä ihania. Me keskityimme tällä kertaa lounastamiseen. Johtuen satamasta ja toisaalta puiston vaikutuksesta, on Skradin melko vireä ja idyllinen paikka. Ravintolatarjontaa näin sesongin jo hiipuessakin on vielä hyvin ja päädyimmekin kaupungin sisäkujilla sijaitsevaan Konoba Dalmatinoon. Terassilla oli varjossa sen verran viileää, että liityimme muiden asiakkaiden seuraan sisätiloihin. Katkarapupasta maistui ja erityismaininnan saa ravintolan itse leipoma oliivileipä.
Kun vatsat oli täynnä, ajelimme lähellä sijaitsevalle Bibichin viinitilalle. Siellä pienestä myymälästä poimimme hyllystä kotiin vietäväksi muutaman pullon entuudestaan tuttua R6-punaviiniä. Lisäksi pyysimme maistettavaksi PS-nimistä valkoviiniä, joka onnistuikin saamaan molempien kasvoille hyväksyvän hymyn. Kassiin siis sitäkin. Ovat jotenkin tykästyneet noihin lyhyisiin koodimaisiin nimikkeisiin viineilleen, löytyi sieltä tosin joitain vähän useampiakin merkkejä sisältäviä etikettejä. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka tuokin, erityisesti jos viinit kiinnostaa. Paikalliseen hintatasoon nähden viinit ovat vähän hintavampia, mutta myös laadukkaita. Jännästi sitä on itsekin jo sitä mieltä, että euroissa yli kympin maksava viini on kallista vaikka Suomessa ilman suurempaa mietintää osteli helposti muutaman kympin pulloja.
Viinitila järjestää myös maistelutilaisuuksia, mukava aktiviteetti esimerkiksi porukalle. Tämä tosin pitää tietysti sopia etukäteen. Tilalla on myös huippuluokan ravintola, joka tosin ilmeisesti toimii tilausravintolana. Jos siis haluat esimerkiksi jonkin merkkipäivän kunniaksi astetta parempaa settiä. niin varaa illallinen ja siihen alkuun vaikka pieni maistelutilaisuus. Kuulemani mukaan pettymyksen riski on pienehkö.
Ajeluretket tuolla maaseudulla ovat mukavia. Näimme taas monia hienoja, erikoisia ja jopa hämmentäviäkin juttuja, luonnon ja ihmisen aikaansaamia. Täyden päivän jälkeen kotona kelpasi sitten korkata yksi noista juuri hankituista punaviinipulloista ja jatkaa laatuajan viettämistä miehen kanssa. Harvinaista herkkua nimittäin, että hänellä oli oikein kaksi vapaapäivää peräkkäin. Ei ollut siis seuraavanakaan aamuna kiirettä minnekään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti